2021, syyskuu

LePan kuukausitiedote syyskuu 2021

Kuukauden vapaaehtoinen

Heinäkuun vapaaehtoisena on palkittu P2010 Haaste -joukkueen Eva Tois.
Lue lisää: https://www.leppavaaranpallo.com/?x274577=1205638

FC Espoo

FC Espoon ja sen kasvattajaseurojen muodostama seurayhteisö on päättänyt syventää keskinäistä yhteistyötä mm. hallinnon ja pelaajapolun osalta. LePan hallitus päätti että emme tässä vaiheessa lähde mukaan ehdotettuun yhteistyömalliin. Aiomme edelleen jatkaa FC Espoon kasvattajaseurana ylimmän kilpatason osalta ja samalla kehittää omaa toimintaa siten että LePa pystyy tarjoamaan laadukasta jalkapallon harrastamista hyvissä olosuhteissa Leppävaaran alueella. Tähän kuuluu tietysti myös aktiivinen yhteistyö espoolaisessa jalkapalloyhteisössä vaikka tässä tiiviimmässä seurayhteisön toiminnassa emme ole mukana. Muuttuneen yhteistyömallin myötä LePan ja muiden seurayhteisön seurojen yhteinen kasvattajaseurasopimus pitää kuitenkin uusia ja neuvottelut siitä ovat parhaillaan käynnissä. Tämän syksyn ja 2010-syntyneiden osalta mennään nykyisen kasvattajaseurasopimuksen mukaisesti, joten tilanteella ei ole mitään vaikutusta FCE-ikäluokan perustamiseen eikä siihen liittyviin pelaajavalintoihin.

Jäsenmaksut 2021

Keväisen sääntömuutoksen johdosta seuran tilikausi muuttuu alkavaksi 1. marraskuuta. Tämän vuoksi hallitus on päättänyt että syys- ja lokakuussa mukaan tulevilta pelaajilta ei enää peritä jäsenmaksua lainkaan (vastaavasti kuin aiempina vuosina loka-joulukuussa ei ole peritty).

Syyskokous 28.10.

Seuran sääntömääräinen syyskokous, jossa mm. valitaan hallitus, järjestetään torstaina 28. lokakuuta klo 18:00. Varsinainen kutsu ja osallistumisohjeet tiedotetaan myöhemmin erikseen. Kannustamme siihen että kaikista ikäluokista joku osallistuisi kokoukseen.

Hallin nosto

Alustavien suunnitelmien mukaan LePa Areenalle nostaminen tapahtuu säiden 26. syyskuuta alkaen. Monilla joukkueilla on tämän jälkeen sarjapelejä Areenalla, mutta nämä siirtynevät TN2:lle.

Talvivuorot

Tulevan talven harjoitusvuorojen suunnittelu alkaa ensi viikolla.

Joukkueiden sähköpostit

Osa joukkueista on käyttänyt lepa.fi-osoitetta ja osa puolestaan ikäluokkavastaavan henkilökohtaista osoitetta tai joukkueelle luotua muuta osoitetta (esim. Gmail). Haluamme nyt yhtenäistää joukkueiden sähköpostiosoitteita niin että kaikilla olisi jatkossa olemassa samaa muotoa oleva lepa.fi-osoite. Muuttumaton osoite helpottaa yhteystietojen ylläpitoa kotisivuilla ja lomakkeissa, ja yhteinen postilaatikko toimihenkilöiden vaihtumisen sujuvammaksi. Kuten muuallakin seuran toiminnassa, ikäluokan nimessä käytetään koko syntymävuotta, joten osoitteet ovat esimerkiksi muotoa t2015@lepa.fi tai p2012haaste@lepa.fi.

Mikäli joukkue jo käyttää vanhan mallista osoitetta (esim. t11@lepa.fi) tai jotain muuta osoitetta ja haluaa jatkaa sillä, se on edelleen mahdollista. Silloin uusi osoite asetetaan ohjaamaan sähköpostit käyttämäänne osoitteeseen. Ikäluokkavastaaville tulee piakkoin tarkemmat ohjeet aiheesta. Kannustamme siihen että kaikki käyttäisivät joukkuetiliä henkilökohtaisen sähköpostiosoitetta sijaan.

Summary in English

  • Volunteer of the Month is Eva Tois from P2010 Haaste
  • LePa is continuing to be a feeder club for FC Espoo
  • Board has decided not to collect membership fees from those who joined in September or later
  • Club's annual meeting is on October 28
  • LePa Arena is going to be erected on September 26 and the following days
  • Email addresses for teams are being unified