Historiaa

Leppävaaran Pallo perustettiin vuonna 1957 palvelemaan paikkakunnan jalkapallon harrastajia. Seudulla oli kyllä ennenkin pelattu, mutta kun Leppävaaran Sisu lopetti jalkapallon keskittyen muihin urheilulajeihin, paikkakunnan laaja jalkapallon harrastusjoukko vaati erikoisseuran perustamista ja niin syntyi Leppävaaran Pallo eli LePa, jolla nimellä seura paremmin tunnetaan.

Perustajajäseninä oli joukko tunnettuja leppävaaralaisia : Aaro Stykki monivuotisena puheenjohtajana, Paavo Salonen, hankkeen varsinaisena "isänä" tunnettu Erkki Moring, Kurt Nöjd, Vilho Herlin, Leif Erikson ja Raino Salonen, joka on hieman arvoitus, sillä hänestä ei kukaan tunnu tietävän mitään, ei edes vielä elossa olevat perustajajäsenetkään. Myöhemmin astuivat kuvaan mm. Salosen veljekset Raimo ja Reino, Seppo Sorjonen, Per Björkman ja Raimo Lindholm.

Kilpailutoiminta lähti vaikeuksitta käyntiin, sillä seuralla oli valmista pelaaja-ainesta. Ensimmäisenä kilpailukautena sarjoihin osallistui kolme miesjoukkuetta ja useampi juniorijoukkue. Alkuvuosina noustiin melkein kausi/sarjaporras ja 1964 noustiin silloiseen maakuntasarjaan eli maan kolmanneksi korkeimpaan sarjaportaaseen. Tämän jälkeen menestys oli vaihtelevaa, seilattiin maakuntasarjan ja aluesarjan välillä, 4. ja 3. divisioonaa, kunnes syksyllä 1998 noustiin kakkoseen.

Vuonna 1959 otettiin seuran ohjelmaan myös jääkiekko, jossa myös kehityttiin niin, että seuran juniorit kuuluivat Helsingin piirin parhaimmistoon. Asia erikseen oli legendaksi muodostuneet "kylätappelut" Pitäjänmäen ja seuramme miesjoukkueiden välillä.

1960-luvun loppu oli toiminnallisesti siihen astisen toiminnan vireintä aikaa: jalkapallosarjoihin osallistui 11 ja jääkiekkosarjoihin 5 joukkuetta. Kiitos tästä kuuluu jalkapallon osalta Seppo Sorjoselle, Raimo Saloselle ja Esko Kanervalle. Jääkiekossa toimintaa pyöritti edellämainittujen lisäksi Seppo Santala ja Tomi Mäkipää.

Seuran puheenjohtajina ovat vuosien mittaan toimineet mm. Aaro Stykki, Seppo Sorjonen, Raimo Lindholm ja Ari Nieminen. Sihteereitä on ollut monia, pitkäaikaisempia Raimo Lindholm ja Mika Numminen.

Vuosituhannen vaihde ja alueen voimakas kasvu toi toiminnallisia muutospaineita seuran toimintaan. 1990 luvun lopulla LePa oli tullut tunnetuksi vireästä aikuisten jalkapallotoiminnasta. Uusi johtokunta kuitenkin halusi toimintaan suunnanmuutoksen. Junioritoimintaan haluttiin panostaa entistä enemmän ja miesten kakkosen paikka siirrettiin kauden 2001 päätteeksi FC Espoolle.

Harjoitteluolosuhteet paranivat huomattavasti, kun seuran oma jalkapallohalli avattiin vuonna 2015. Vuoden 2016 lopussa LePa:n värejä edusti jo yli 1200 pelaajaa. Joka kevät tulee kymmeniä uusia pelaajia aloittavaan jalkapallokouluun mukaan kokeilemaan onko jalkapallo heidän lajinsa. Yhdessä FC Espoon ja sen kasvattajaseurojen FC Kasiysin, PEP:n ja KaPy:n kanssa tähän futisyhteisöön kuuluu pitkälti yli 3000 lisenssipelaajaa.