LePan 95-pojat voittivat Saimaa-turnauksen
10.10.2008
Saimaa-turnaus on Suomen suurin kaksipäiväinen turnaus, joka järjestettiin 33. kerran. LePa P95 voitti D14-ikäluokan mestaruuden tänä vuonna!
Alkulohkon pelit hoidettiin vakuuttavasti ja lohkovoittajasta ei ollut epäilystäkään. Semifinaalissa vastassa oli paikallisjoukkue Rakuunat. Paikallisottelut ovat aina vaikeita ja niinpä vastustaja meni 1-0 johtoon, vaikka LePan pojilla oli ottelu hallussa. LePa piti palloa ja hallitsi peliä, mutta vastustajan puolustuspeli oli loistavaa. Toisella puoliajalla valmentaja teki pienen taktisen muutoksen ja Oliver Kontio (LePa) pääsi tekemään hienon tasoitusmaalin. Peli päättyi tasalukemiin ja niinpä ratkaisua haettiin rangaistuspotkukilpailun kautta. Rankkarit alkoivat Arttu Ahosen (LePa) hienolla torjunnalla. Sen jälkeen sekä LePan että Rakuunoiden pelaajat vetivät maalihirsiin. Kolme rankkaria eikä vielä maalin maalia. Sen jälkeen maalihanat aukesivat ja loput rankkarit menivät kaikki maaliin, mikä tiesi LePan voittoa! Finaali oli LePan juhlaa… FC Kuusysi tuli piirisarjan revanssiin suurin odotuksin, mutta LePan liike, yhden-kahden kosketuksen peli ja joukkueen yhteishenki toimivat loistavasti. Pallo liikkui kaikilla pelaajilla, puolustus oli horjumaton, keskikenttä uurasti, puhe oli kohdallaan ja maalit hienoja. Pelin jälkeen mestareiden oli helppo hymyillä ja juhlia ansaittua mestaruutta! Piirisarjan hieno Ykkösen kolmas sija ja Saimaa-turnauksen voitto, siihen on hyvä lopettaa tämä kausi ja lähteä eteenpäin kohti seuraavia seikkailuja.
LePan 95-poikien joukkueeseen mahtuu muutama pelimies lisää! Mikäli kiinnostuit, niin ota yhteyttä Katja Lahtiseen (040-5483383, katja.lahtinen@leppavaaranpallo.com) tai Pentti Väyryseen (0400-626 809, pentti.vayrynen@destia.fi).