Grani kukisti FC Espoon Suomen Cupissa
14.4.2010
Espoon taival Suomen Cupissa jäi tänä vuonna yhteen otteluun. Keskiviikkona pelatussa kolmannen kierroksen ottelussa espoolaiset saivat vastaansa Kakkosessa pelaavan GrIFK:n. Tasaisen ottelun loppunumerot olivat 3-1 Granille, joka siis jatkaa neljännelle kierrokselle ja kohtaa niin ikään Kakkosta pelaavan LPS:n.
Ottelun alku sujui espoolaisittain hyvin, ja joukkue meni 8 minuutin pelin jälkeen johtoon, kun Toni Roschier teki maalin Valdrin Seferin syötöstä. Sen jälkeen Espoon liike hyytyi ja pelaajat joutuivat rikkomaan, ja Grani sai hyviä erikoistilannepaikkoja. Tauolle mentiin kuitenkin tilanteessa 0-1.
Toisen jakson alussa Espoo sai pilkun, jonka GrIFK:n maalivahti Aki Holma torjui. Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Grani tasoitti, ja teki vielä toisen maalin viiden minuutin sisään. Molemmat maalit syntyivät erikoistilanteesta, ensimmäinen vaparista ja toinen kulman jälkitilanteesta.
Espoolaiset yrittivät kiivaasti tasoitusta, mutta 37 minuutin kohdalla Espoon vasen linkki Claudio Matrone otti ottelussa toisen keltaisen kortin. Näin ollen espoolaiset joutuivat yrittämään tasoitusta yhden miehen vajaalla. Viimeinen, 3-1 maali syntyi yliajalla juuri ennen loppuvihellystä.
- Pelasimme tänään todella huonosti. Silti meillä oli mahdollisuudet ottelun voittoon, mutta näillä peliesityksillä Grani ansaitsi paikan jatkoon. Meillä oli edellinen treenipeli lauantaina, ja senkin jälkeen on treenattu aika kovaa, joten joukkue ei ollut terävimmillään tässä pelissä. Myös kauden ensimmäisen virallisen pelin jännitystä oli havaittavissa joukkueen otteissa, arvioi Espoon vastuuvalmentaja Rami Luomanpää.