FC Espoo ja FC Viikingit maalittomaan tasapeliin
12.4.2010
Espoon ykkönen pääsi harjoituskaudella vihdoin kotikentän tuntumaan, kun se kohtasi Viikingit Leppävaaran uudella tekonurmella lauantaina 10.4.
Vastustaja ei tullut peliin ykkösmiehityksellään, sillä joukkue kohtasi keskiviikkona hallitsevan Suomen Mestari HJK:n tiukassa pelissä, joka päättyi lopulta 2-1 HJK:lle. Molemmilla joukkueilla on lisäksi nyt alkuviikosta ensimmäinen Suomen Cupin peli, johon joukkueet haluavat lähteä parhaassa mahdollisessa iskussa.
Espoo aloitti sähäkästi ja saikin heti alussa maalintekopaikan, kun Fidan Seferi pääsi puolittain läpi. Viikinkien maalivahti Heikki Kärkkäisen hyvä ulostulo esti kuitenkin maalinteon. Myös Viikingeillä oli omat maalipaikkansa, mutta maalinteko typistyi espoolaispuolustukseen, joka selvitti tilanteet maalivahti Timo Aaltosen johdolla. Espoolaisilla oli avausjaksolla yksi kova painostusjakso, jonka aikana joukkue sai useita laukauksia kohti maalia, mutta vuosaarelaisten puolustus peitti uhrautuvasti espoolaisten maalintekoyritykset.
Tauolla molemmat joukkueet suorittivat pari pelaajavaihtoa. Viikinkien nuorisoketju pääsi näyttämään kynsiään, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta maaleja ei nähty kentän kummassakaan päässä. Ottelu päättyi siis maalittomaan tasapeliin, mikä oli ihan oikeutettu lopputulos kenttätapahtumiin nähden. Molemmilla joukkueilla oli muutama hyvä maalipaikka ratkaista peli, mutta viimeistely ei onnistunut kummaltakaan.
– Meiltä ei löytynyt sellaista voitontahtoa tässä pelissä, mitä olisi vaadittu voittoon. Sarjapelit alkavat parin viikon päästä, ja silloin tällaiset pelit tulisi hoitaa kotiin. Tasaiset ottelut ratkeavat pieniin asioihin, ja silloin joukkueen tahtotila joutuu puntariin. Tahdon nähdä sen, että kaikki pelaajat tekevät kaikkensa joukkueen puolesta, espoolaisten vastuuvalmentaja Rami Luomanpää kritisoi.
- Toki pelissä oli paljon hyvääkin. Maalivahtimme Timo pelasi ensimmäisen pelinsä loukkaantumisen jälkeen, ja siihen esitykseen voi olla varsin tyytyväinen. Edelliseen peliin verrattuna myös meidän suunnanmuutospelaaminen hyökkäyssuuntaan oli paljon parempaa, Tony Roschier oli käynnistämässä monia nopeita hyökkäyksiä. Sen sijaan puolustuksen suuntaan pelaaminen voisi toimia paremminkin, Luomanpää arvioi.
Espoo pelaa viikon sisällä kolme peliä, kun keskiviikon joukkue kohtaa keskiviikkona Cupin pelissä Granin. Sen jälkeen vastaan tulee vielä lauantaina Ykkösen kärkijoukkueisiin lukeutuva PoPa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen pari viikkoa sitten Porissa päättyi kotijoukkueen 4-1 voittoon.
- Tiiviissä otteluputkessa pyritään rytmittämään peliaikaa siten, että joka ottelussa olisi mahdollisimman hyvä miehitys, mutta kuitenkin sillä tavoin pelaajia säästellen, että väsymyksen takia ei tulisi loukkaantumisia, Luomanpää sanoo.
FC Espoo: Timo Aaltonen, Calle Forsström, Valdrin Seferi, Fidan Seferi, Max Thibault, Niko Perera (58 Ilkka Kallonen), Kalle Tallqvist, Claudio Matrone (45 Teemu Keisanen), Sixten Björkstrand, Tony Roschier (62 Mikko Halonen), Joni Korhonen (62 Kalle Vasse)
FC Espoon Miesten Ykkösjoukkueen seuraavat pelit:
ke 14.4. klo 19.30 Kauniaisten tekonurmi: GrIFK - FC Espoo
la 17.4. klo 15 Kauniaisten tekonurmi: FC Espoo - PoPa