FC Espoo haki pisteet Tampereelta

7.6.2010

Tammelan taika murtui

Nousijajoukkue FC Espoon hyvät näytöt saivat jatkoa, kun sunnuntaina vieraissa kaatui TPV 0-1 (0-1).

Alun hermoilusta huolimatta joukkue pääsi heti hallitsemaan pallollista pelaamista. Vastustaja oli useissa tilanteissa askeleen myöhässä ja joutui rikkomaan, joten espoolaiset saivat paljon erikoistilanteita. TPV:n pelaajat ottivat ottelussa yhteensä kolme keltaista korttia, espoolaiset yhden.

- Alku oli meiltä vähän hermostunutta peliä, mutta pidettiin kuitenkin pallon hallinta meillä. Lukuisista erikoistilanteista huolimatta niistä ei saatu tehtyä maaleja - viimeistelyssä oli huolimattomuutta ja puolustajat ehtivät hätiin. Tämä oli meiltä kuitenkin ehjä kokonaisuus, joukkueen päävalmentaja Rami Luomanpää arvioi.

Ottelun ainoa maali syntyi puolen tunnin kohdalla. Espoolaishyökkäys lähti oikealta laidalta Heikki Eskolan keskityksestä kohti maalia, missä Faton Seferi ja Claudio Matrone olivat taistelemassa pallosta. Pallo saatiin Fidan Seferille, joka pääsi maalaamaan jo viidennen kerran tällä kaudella. Hän jakaa maalitilaston ykköspaikan yhdessä Hämeenlinnan Olli Lehtimäen kanssa.

- Kun ollaan riittävän röyhkeitä boksin sisällä, niin silloin pallot pomppii omille. Lisäksi hyödynnettiin hyvin isoa kenttää ja pelattiin hyvin molemmilta laidoilta. Ensimmäistä kertaa avauksessa ollut Lauri Hakanen pelasi loistavan pelin keskikentällä. Jatkossa pallollista pelaamista ja pelin avaamista täytyy vielä parantaa, jotta taistellaan edelleen pisteistä. Lisäksi puolustaminen täytyy olla nöyrää, tänään vastustaja sai parhaat tilanteensa meidän huolimattomuuden vuoksi, Luomanpää harmitteli.  

- Tämä oli oman valmentajaurani ensimmäinen voitto Tammelassa. Voitto oli koko joukkueen mielestä oikeutettu, vaikka vastustaja olisi omasta mielestään ansainnut tasurin. Oli hienoa, että pystyttiin tarjoamaan voitto pikkubussilliselle espoolaisfaneja, jotka olivat tulleet  paikanpäälle seuraamaan ottelua.