FC Espoo haastaa RoPSin

24.6.2010

Leppävaarassa pelataan lauantaina 3.7. Ykkösen kärkikamppailu, kun sarjaykkönen RoPS saapuu sarjakakkosena olevan FC Espoon vieraaksi.

Daavid ja Goljat kohtaavat

Tulevassa ottelussa kohtaa kaksi ääripään joukkuetta. RoPS putosi viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta, ja tämän kauden tavoite on nousta takaisin korkeimmalle sarjatasolle. FC Espoo puolestaan pelasi viime kaudella Kakkosessa, ja jo nousua Ykköseen pidettiin jonkinlaisena yllätyksenä. Joukkueen vähimmäistavoitteena on sarjapaikan säilyttäminen.

RoPSin joukkueen rungon muodostaa nippu Sambiasta hankittuja vahvistuksia, ja yhteensä puolet ringissä mukana olevista pelaajista tulee ulkomailta ja he pelaavat futista ammatikseen. FC Espoo puolestaan pelaa Ykkösen pienimmällä budjetilla, mikä on noin neljäsosa rovaniemeläisten vastaavasta. Pelaajat ovat mukana täysin amatöörivoimin, sillä budjetista ei riitä euroakaan lohkaistavaksi pelaajien palkkioihin.

Ainoa joukkueita yhdistävä tekijä on sijoitus sarjan kärkipäässä sekä se, että joukkueet ovat päästäneet hyvin vähän maaleja omaan verkkoonsa. RoPS sen sijaan on mättänyt vastustajien maaliverkkoihin jo yli tuplasti enemmän maaleja kuin Espoo. Kotijoukkueen puolustus saakin olla tarkkana, kun sambialas-nigerialainen hyökkäys kyttää maalipaikkoja.

- Vaikka meidän alkukausi on ollut tuloksien valossa erittäin onnistunut, niin nyt vastassa on sen tason joukkue, että varmasti yksikään pelaaja ei jää leijumaan mihinkään hyvänolontunteeseen ennen peliä. RoPS on äärettömän kova joukkue, mutta totta kai me lähdetään asenteella haastamaan ja hakemaan voittoa. Me emme ole vielä näyttäneet parasta osaamistamme, ja pääsemme tähän peliin tuoreilla jaloilla tauon jälkeen. Vastustajalla on peli vielä samalla viikolla keskiviikkona, Espoon valmentaja Rami Luomanpää puntaroi.

Espoolaisten hieno menestys sarjassa on tuonut kotiotteluihin muutaman sadan hengen yleisön. Koska fanikulttuuria ei aiemmilta vuosilta ole ollut, sitä on aktiivisesti pyritty luomaan. Facebookissa virtuaalifaneja on jo yli tuhat.

- Yleisö on tässä ottelussa tärkeässä roolissa. Pelaajat saavat virtaa siitä, että katsomo elää mukana, joten odotan, että kärkikamppailu kerää stadionille hyvin väkeä. Toivon myös, että pelistä tulee kaikilla tavoin huikea tapahtuma, sillä otteluun on kutsuttu VIP-vieraina kaikki FC Espoon aiempien vuosien pelaajat ja valmentajat. Heille haluan näyttää joukkueen parasta osaamista, sitä kuuluisaa espoolaista ”sinistä balettia”, Luomanpää hehkuttaa.


FC Espoo – RoPS lauantaina 3.7. Leppävaaran stadionilla klo 15 (Veräjäpellonkatu 1)

Liput10/5 €, kausikortti 70/35€, kannattajakausikortti 100 € (sis. kahvin joka ottelussa)

Muistathan, että tupakointi ja alkoholijuomien nauttiminen on stadionin alueella kielletty.