Käyttösäännöt
Hallissa noudatetaan siisteyden periaatetta - kaikki halliin tuotu roska viedään sieltä myös pois tai laitetaan hallin roskiksiin. Maalit siististi kentän sivuun oman vuoron jälkeen.
Kunnioita aina edellisen vuoron käyttäjää! Lämmittelyt aina kenttäalueen ulkopuolella kun vain mahdollista ja silloinkin kun kentällä on tilaa KYSY edellisen ryhmän valmentajalta voiko kentälle tulla.
Käytäntö vuoroissa ellei erikseen jotain muuta ole maninittu: vanhempi ikäluokka harjoittelee aina sisääntulosta kauimmaisella puolikkaalla, ja nuorempi ikäluokka sisääntuloa lähempänä. Valmentajat voivat luonnollisesti keskenään sopia poikkeuksista halutessaan.
Vanhempien paikka hallissa on selvästi kenttärajojen ulkopuolella hallin pitkällä sivulla (samalla sivulla missä reput ja kassit pidetään myös siististi rivissä), ei päädyn lämmittelyalueella!
Hallissa on 8 kpl minimaaleja, 6 kpl pikkumaaleja, jotka jaetaan käytännössä kolmanneksittain 2 kpl jokaiselle. Puolikkaan kentän vuoroilla kummallakin ryhmällä on käytettävissä kolme pikkumaalia. Lisäksi hallissa on 2 kpl normaaleja juniorimaaleja sekä 2 kpl isoja maaleja.
Lämmittelyaluetta voi käyttää oman vuoron yhteydessä 20min ennen ja 20 min jälkeen. Annetaan kentällä olevalle ryhmälle mahdollisuus harjoitella rauhassa sille kuuluvalla koko alueella. Jos tilaa näyttää jossain kohtaa hallia olevan, kysy joka kerta kuitenkin vuoroa käyttävän ryhmän valmentajalta lupaa tähän. Tämä on lepalaista valmentajien ja joukkueiden välistä kunnioitusta.
Halli jakaantuu kolmeen 5v5 kenttään poikittain, sekä 8v8 kenttään (keltaiset rajat) ja isompaan 8v8 kenttään (valkoiset rajat) aloituspisteineen ja maalin keskikohtineen. Vastustajille on syytä ilmoittaa ennen pelejä miten kopit Areenalla toimivat. Kaikkein leveimmillä rajoilla pelatessa tulee huomioida ettei sivurajoja heitetä melko matalalla oleviin hallin valaisimiin, vaan siirrytään vaikka tarvittaessa metri kauemmaksi.
Pukukopit ja WC:T sijaitsevat kentän viereisessä rakennuksessa. Hallin reunoille tai kenttää kiertävien aitojen sisäpuolella tarpeiden tekeminen on ehdottomasti kielletty.
Hallin lukitus ja valot toimivat automaation avulla.
Omatoimiharjoittelu
Omatoimiharjoittelussa tulee aina huomioida se että kenttä on ensisijaisesti vuoron varanneilla. Jos kentällä näyttäisi olevan tilaa, kysy silti aina valmentajalta lupa. Ilman tätä lupaa kentälle ei saa mennä omatoimisesti harjoittelemaan!
Yleiset säännöt ja ohjeet
Lämmittelyalue tulee jättää tyhjäksi kentälle mentäessä. Tavarat ja katsojat siis kentän reunalle, jotta seuraavat mahtuvat lämmittelemään
Pyöröovi ei ole leikkimistä varten ja sen rakenteissa ei saa kiipeillä!
Verkoissa ja maaleissa roikkuminen on kiellettyä
Maalit siirretään oman vuoron päättyessä sivuun tai seuraavalle sopivaan paikkaan
Syöttöpenkit on tarkoitettu ensisijaisesti treeneissä käytettäväksi tai itsenäiseen treenamiseen kentän laidalla. Jos penkit eivät ole käytössä, niitä voi käyttää sistumiseen.
Roskat roskiksiin, omat tavarat mukaan
Ulkopuoliset omatoimiharjoittelijat on syytä ajaa omalta kenttävuorolta aina sivuun
Polkupyörien ei saa parkkeerata portin eteen taikka oveen kiinni vaan sivuille niille tarkoitetulle paikalle
Talvella huomioitavaa
Halliin ei saa tuoda lemmikkieläimiä eikä lasten rattaita
Hallin seiniin voi potkia tai heittää palloa. Huomioiden kuitenkin, ettei pallo osu valoihin tai muihin ihmisiin.
Hätäuloskäynteihin ei saa koskea kuin oikeassa hädässä
