LePasta FC Espoon naisten edariin

Osuvasti nimetty FC Espoo seurayhteisöineen kerää futareita kaupungin laidasta laitaan. Nuorimmat pelaajat aloittavat jalkapalloharrastuksen kasvattajaseuroissa (FC Kasiysi, KaPy, LePa, PEP), ja heistä tavoitteellisimmat siirtyvät 12-vuotiaina FC Espoon riveihin. FC Espoo tarjoaa innokkaille ja kunnianhimoisille nuorille pelaajille polun aikuisten kilpasarjoihin asti.

Oona Koivula aloitti jalkapallon LePan riveissä ja on kulkenut pelaajapolun FC Espoon naisten edustusjoukkueeseen. Hän kertoo alla kokemuksistaan ja antaa nuorille jalkapalloilijoille kuvan siitä, mitä on odotettavissa, mitä kilpajalkapallo harrastajaltaan vaatii ja mitä se tarjoaa.

 

[18.5.2017]

Kirjoittaja Oona Koivula

Perheeni on aina ollut urheilullinen, ja kikkailin veljeni kanssa takapihalla heti kun pysyin jotenkin pystyssä. Päiväkodissa minua haastateltiin, ja kerroin itsevarmasti pelaavani jalkapalloa, vaikken mihinkään seuraan vielä kuulunutkaan. Veljeni pelasi jalkapalloa, joten hänestä mallia katsoen halusin alkaa pelaamaan itsekin. Ala-asteella kaverini kertoi pelaavansa jalkapalloa Leppävaaran Pallossa, ja päätin lähteä hänen mukaansa harjoituksiin. Muistan ensimmäiset harjoitukseni aika tarkasti. Minulla oli päällä Marimekon raitapaita ja jalassa lenkkarit. Siitä se pelaaminen lähti ja tälle tielle on jääty.

Joukkueessa minut tunnettiin "jokapaikan höylänä". Pelasin alkuaikoina maalissa suurimmaksi osin, mutta myös kentällä. Myöhemmin siirryin kenttäpelaajaksi, mutta minut saattoi heittää hyökkääjästä maaliin ja laidalta toiselle. Monen pelipaikan pelaaminen kehitti ehdottomasti pelikäsitystä. LePassa sai kokeilla pelata mitä vain pelipaikkaa, mistä pidin tosi paljon. Meininki oli rentoa ja hauskaa, mutta pärjäsimme sarjoissa silti hyvin.

LePa-ajalta minulla on älyttömän paljon hyviä muistoja ja kavereita. On vaikea nostaa yhtä muistoa muiden ylitse, mutta erityisesti Stadi Cupit ovat jääneet mieleen. Niissä oli joka vuosi mahtava tunnelma, ja pelaajia ulkomailta asti. Urheiluhenki on ollut mieleenpainuvaa, vaikka parasta oli totta kai pelit ja niiden voittaminen. Kävimme myös joukkueeni kanssa tosi paljon turnauksissa muissa kaupungeissa, esimerkiksi Tampereella ja Seinäjoella. Yhtenä parhaista muistoista onkin turnausvoitto Seinäjoella. Se oli viimeinen turnauksemme LePan joukkueena, ja minä pommitin finaalin avausosuman ja sain tsempparipalkinnon. Silloi oli mahtava fiilis, ja soitin heti pelin jälkeen tohkeissani äidilleni. LePa-ajoilta on jäänyt käteen myös nykyisiä hyviä ystäviä.

Minua haastateltiin LePan lehteen kun olin 9-vuotias. Kysyttäessä karvainta futismuistoa, vastasin: "Ei ole." Aika osuva vastaus noille ajoille. En ole koskaan jäänyt murehtimaan pitkäksi aikaa häviötä tai vaikkapa päästämääni maalia, vaan olen osannut keskittyä seuraavan suoritukseen, joka on mielestäni hyvä asia. Totta kai hetken saa ja pitääkin ottaa päähän. Tekevälle sattuu, ja mokista ei rangaistu LePassa. En muista häviöitä kovin hyvin, vaikka joskus onkin tullut takkiin tosi lujaa. Pahin vastustajamme oli mielestäni Honka. Siellä pelasi pari kaveriani, ja joukkue oli taitava. Pelimme oli aina tosi tiukkaa vääntöä. Häviöitä ja voittoja tuli molemmin puolin, mutta onneksi muistan vain ne hyvät pelit.

Siirryimme LePasta FC Espooseen vuonna 2013. Valmentaja pysyi samana, joten pelillinen muutos ei ollut suuri. LePa ja FC Kasiysi yhdistyi yhdeksi joukkueeksi tuolloin, joten pelaajia tuli tosi paljon lisää ja sen myötä kilpailu peliajasta koveni. Jotkut lopettivat siirtymisen aikana, mutta kavereita tuli FC Kasiysin myötä tuplaten lisää. Muistan, että minua jännitti tosi paljon kaikki uudet pelikaverit ja uusi joukkue. Homma sujui kuitenkin tosi hyvin ja joukkueestamme tuli  tiivis. En hakenut tai edes ajatellut muuta joukkuetta kuin FC Espoota, koska siirtyminen sinne kavereiden kanssa tuntui tosi luontevalta. Kävimme tuolla kokoonpanolla vielä ennen B-junioreihin siirtymistä Espanjassa pelaamassa ja treenaamassa. Se on unohtumaton muisto. Sää oli kuuma ja puitteet Saloussa olivat mahtavat.

Jalkapallourani on tähän menessä mennyt tosi hyvin. Onneksi ei ole tullut pitkiä loukkaantumisia tai muita poissaoloja. Pahin loukkaantumiseni tapahtui tämän vuoden alkuun, kun nivelsiteeni repesivät. Päälle iski vielä keuhkokuume, joten tauko venyi joidenkin  kuukausien mittaiseksi. Se jarrutti jonkin verran harjoituskauden alkua, mutta sain hyvät ohjeet kuntoutukseen ja pääsin kuitenkin aika nopeasti jo treenaamaan täyspainoisesti. Muilta ongelmilta olen säästynyt, mikä on aika harvinaista, koska nilkka- ja polviongelmat ovat yleisiä.

Välillä jalkapallo on tuntunut rasitteelta, kun on ollut muuta stressiä. Joskus tulee kausia, kun ei muuten vain kiinnosta, mutta se on ihan normaalia. Tauko ei ole silloin pahitteeksi. En ole koskaan tosissani harkinnut jalkapallon lopettamista, vaikka välillä onkin halunnut viheltää pelin poikki hetkeksi. Kannattaa kuitenkin miettiä tuollaisia päätöksiä rauhassa, koska into urheiluun tulee ja menee nopeasti. Pyrin itse aina miettimään kokonaisuutta: jalkapallo ja säännöllinen treenaaminen on tuonut elämääni niin paljon hyvää, että välillä "haitoilta" tuntuvat asiat ovat minimaaliset. Jos tulee fiilis, että nyt ei jaksaisi lähteä juoksemaan treeneihin, mietin aina, mitä kaikkea olen saanut jalkapallosta, ja mitä kaikkea minulla on vielä edessä sen parissa.

 

En sanoisi valmentajia ankariksi, vaan vaativiksi. Valmentajista tulee vaativampia, kun pelaajat kasvavat ja kehittyvät. LePassa valmennus ei ollut ankaraa, vaan pelaajia ohjattiin koko ajan kehittymään. Meitä ohjattiin pelaamaan hymyssä suin, eikä tarvinnut pelätä virheitä sen enemmin. FC Espooseen siirryttyä pelaamisesta tuli luonnollisesti kilpailullisempaa. Valmentajat vaativat hyviä ja keskittyneitä suorituksia, niin kuin kuuluukin, ettei meno mene löysäilyksi. Pidän nykyisessä joukkueessani erityisesti siitä, että kentän ulkopuolella kaikki osaavat ottaa rennosti ja heittää läppää, mutta kentällä pelaamme tosissamme ja kovaa. En nauttisi harjoituksista ja peleistä, jos meno olisi tiukkapipoista ja totista koko ajan.

Peliajan saaminen stressaa välillä, samalla tavalla kuin esimerkiksi koulu- tai työjutut. Pelaamme kuitenkin kahta sarjaa, joten jos ei pääse loistamaan ykköskenttään, avauspaikka voi aueta helpommin alemmassa sarjassa. Peliaikaa on siis tarjolla kaikille, välillä jopa enemmän kuin tarvitsisi. Joukkueemme on täynnä tosi taitavia pelaajia, joten kilpailu on kovaa. Peliajan eteen pitää tehdä töitä ja osoittaa, että peli kulkee. Jos peliaikaa ei silti heru, suosittelen juttelemaan suoraan valmentajalle. Kannattaa kysyä, että mitä voisin kehittää, että saisin enemmän peliaikaa. Se on parempi tapa kuin stressata sitä itsekseen. Valmentajat LePassa ja FC Espoossa auttavat mielellään.

Kilpajalkapallo vie aikaa — välillä enemmän, välillä vähemmän. Varsinkin, kun kausi on täydessä vauhdissa, tekemistä riittää. Pelejä voi olla monta viikossa harjoituksien ohella. Treenaaminen on tosi kovaa etenkin silloin, kun tärkeä peli lähestyy. Käyn samaan aikaan lukiota, pelaan jalkapalloa ja teen töitä. Välillä päivät ovat aika rankkoja. Saatan herätä aamulla aikaisin kouluun, mennä koulusta suoraan töihin ja töistä suoraan iltatreeneihin. Illalla väsyttää takuuvarmasti. Nukkumiselle teen aina aikaa, pahimpina päivinä varastan sen lukion aamutunneista. Valmentajat ja opettajat ymmärtävät tosi hyvin, jos sanoo, että nyt oikeasti väsyttää ja paljon. Tiiviin harrastamisen myötä olen oppinut asioiden priorisointia, joka on tärkeää nyt sekä myös myöhemmin elämässä. Aikaa riittää niin kouluun, töihin ja kilpaurheiluun kuin kavereihinkin, jos osaa aikatauluttaa menojaan. Joskus on pakko jättää jotain hauskaa tekemättä, että saa velvollisuudet hoidettua. Kilpaurheilu vie aikaa, mutta se ei tunnu rasitteelta. Tosi suuri osa kavereistani on kentällä kanssani, joten näen heitä tosi usein.

 

Tällä kaudella joukkueemme tavoitteena on nousta ylemmälle sarjatasolle molemmissa sarjoissa. Uskon siihen täysin, koska olemme treenanneet kovaa koko talven ja osoittaneet osaamisemme niin harjoituksissa kuin peleissäkin. Henkilökohtaisena tavoitteena on totta kai olla nostamassa meitä ylempään sarjaan ja saada mahdollisimman paljon peliaikaa. Loukkaantumisen myötä se vaatii vielä työtä, mutta toivon ja uskon olevani hyvässä kunnossa kauden edetessä. Haluan pelata ehjän ja nousujohteisen kauden. Pidemmällä tähtäimellä tavoitteena on pelata korkealla sarjatasolla ja laadukkaasti. Pienempänä olin satavarma, että minusta tulee ammattilaispelaaja, mutta nyt haluan vain pelata korkeatasoista jalkapalloa niin kauan kuin kroppa kestää ja pidän pelaamisesta. Toivon, että pelaan vielä kymmenen vuoden kuluttua ja että olen kehittynyt huimasti. Nautin tällä hetkellä jalkapallosta todella paljon ja lähden treeneistä lähes aina hymyssä suin. Niin kauan kun futis on kivaa, sitä on järkeä harrastaa. LePa ja FC Espoo ovat antaneet siihen todella hyvät eväät.